maanantai 5. elokuuta 2013

KEEP CUP




Tänään ei ole päiväni. Aaamu alkoi kirjaimellisesti pommiin nukkumisella. Neuvola klo 9 ja minä havahdun klo.8.26. Molempia lapsia en olisi saanut valmiiksi ajoissa, joten neiti valmiiksi ja menoksi. Taas näitä aamuja, kun äiti ei ehdi suihkuun :) Isi jäi laittamaan poikaa valmiiksi puistotätiä varten. En muista olenko maininnut, kun kesäkuussa kokeilimme muutaman viikon ajan puistotätiä ystäväni suosituksesta. Osassa Helsingin puistoissa nimittäin toimii maksullinen puistotäti. Poika tykkäsi kovasti käydä siellä ja nyt ainakin elokuun hän käy siellä leikkimässä muutaman tunnin päivässä. Poikamme on todella vilkas luonteeltaan ja kaipaa koko ajan aktiviteettia johon purkaa ylimääräistä energiaa. Etenkin nyt, kun isikin palasi töihin. Kaikki kerhotkin tuntuvat olevan kolmevuotiaille. Syyskuussa palaamme seurakunnan kerhoon, johon onneksi ei ole ikärajaa :)
No niin pommiin nukkumisen lisäksi olen kaatanut kahvit päälleni, poika pissasi sänkyymme..mitähän muuta mukavaa. En muista. Sekään ei liene yllätys :)

 No mutta pojan leikkiessä puistotädin ja muiden lasten kanssa hain itselleni vihdoin Keep Cupin. Onko tuttu tuote teille ? Mukin ulkoasun voi suunnitella itse, tosin itse otin valmiin version, sillä tykästyin harmaan, persikan & vaaleanpunaisen herkkään yhdistelmään. Väriä elämään :) Mukin suuaukon saa peitettyä eli juoma ei roisku. Mukin tarkoituksena on säästää luontoa, eli kahvilassa kahvin tai teen voi pyytää omaan kuppiin. Tähän valmistan kahvini aamuisin tästä lähin ja sitten lasten kanssa menoksi ! Meillähän on mukiteline sopivasti vaunuissamme. Niin ja mukeja myydään kolmessa koossa. Omani se keskimmäinen medium.


5 kommenttia :

  1. Missä mukeja myydään? :) kätevä myös varmaan esim smoothielle :) pilli vaan mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, että olen unohtanut vastata. Omani ostin :

      http://www.kaffecentralen.com/fi

      Juuri hain tänään miehelle oman.
      On testattu smoothiella, toimii ! :)

      Poista
  2. Kaunis muki! Minkä hintainen muki oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Mukia on kolmea kokoa, omani medium ja 12€. Pienin 10€, ja suurin ? En katsonut..ehkä 14-16€ :)

      Poista
  3. Kiitos! Menen heti maanantaina ostoksille :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !