keskiviikko 21. elokuuta 2013

taulu pojalle


                    
                   Tällä hetkellä vaivaa pieni " motivaatiopula " tai  lähinnä ahdistus haaveilla uudesta kodista, kun sellaisen löytäminen tuntuu täysin mahdottomalta pääkaupunkiseudulta. Samat asunnot pyörii Oikotien sivuilla kuukaudesta toiseen. Muutama asuntokin, jota olemme käyneet yli VUOSI sitten katsomassa.. yhä myymättä ! Yksi ihan potentiaalinen on taas kiikarissa. Se ei täytä ihan niitä kriteereitä, joita asunnoltamme toivomme, mutta josta saisi remppaamalla varmasti meidän näköisen. Lattiasta kattoon remontilla siis. Asunto joka palvelisi meitä varmasti muutamia vuosia eteenpäin.  Iso IIIK on kuitenkin piha jota ei ole hoidettu vuosiin. Se kuhisee etanoita, ainakin sateen jälkeen. Saakohan ne kuinka hyvin hävitettyä ?! Poika oli niistä kyllä kovin innoissaan. Täydellisen mylläyksen piha kuitenkin kaipaa, jotta siitä saa kivan.

 " Örkeistä " vielä sen verran, että haaveilen pojalle vastaavaa taulua, kuin alla. Löysin nuo kuvat klikattuani blogiin, josta aina välillä klikkaillaan omaani. En ole vielä ennättänyt selvittää saako kuvaa tilattua sieltä Suomeen. Tietääkö joku, mistä vastaavan örkkitaulun voisin hankkia ?
Sopii nimittäin täydellisesti visiooni pojan huoneesta. 





Kuvat lainattu täältä

4 kommenttia :

  1. Hagedornhagenilla on joitain ötököitä ja yksi hyvin samannäköinen kuva, tosin siinä taitaa olla väriä enemmän kuin mallissasi.
    http://www.hagedornhagen.com/#
    Olen tilannut tuolta heidän sivuiltaan ja ei ollut moitittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niiden perhonen & sudenkorento odotteleekin uutta asuntoa kaapissa hahah!
      Pitääkin katsoa muut! Kiitos, kun muistutit :)

      Poista
  2. Hello, I'm very glad that you like our pictures. That's all I understand, becouse I don't know the Finnish language :)
    Nice blog. I will be pleased to check back here.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se koti vielä löytyy!! Meidän pihakin oli etanoiden valloittama, mutta nyt kun on myllätty koko piha niin eipä enää näy... :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !