keskiviikko 18. joulukuuta 2013

DIY- joulukortti




     Nyt alkaa väsymys painaa. Meinaan nukahtaa pystyyn tai nukahdinkin hetkeksi, kun pojan kummitäti oli täällä. 15minuutin akkujen lataus teki terää. Vuorokauden tunnit ei riitä asioiden hoitamiseen tai siltä tuntuu. Kun nuo lapsukaiset suostuisivat edes nukkumaan päiväunet samaan aikaan, niin virtaa olisi enemmän, mutta ei. Joulukortitkin tuli tehtyä vähän vasemmalla kädellä tässä härdellissä. Korttien vaativin vaihe oli saada kuva, jossa molemmat katsoo kameraan ja pysyy paikoillaan. Huh miten haastavaa puuhaa. Kuvat ajattelin alkuun teipata washiteipillä korttipohjaan kiinni, mutta idea ei toiminutkaan. Lopputulos olisi ollut raskas. Usein ideani muuttuvat kortteja tehdessä. Lumihiutaleet on tehty leikkurilla ja taustalla oleva DIY- word banneri on tilattu täältä. Nauhaa aion käyttää ainakin lasten tulevilla synttärijuhlilla seinällä ja mahdollisesti sitä voisi hyödyntää pojan huoneessakin. Pojan harmaa tonttulakki, jonka viime vuonna onnistuin tilaamaan Kaunis pieni elämä- blogin kautta, on ollut pojan päässä jo useaan otteeseen, meillä kun odotellaan päivittäin pukin saapumista. Remonttikiireet jatkuvat ja pahin painajaiseni taitaa tapahtua, muutamme näillä näkymin keskelle kaosta. Yöllä koitan ehtiä saamaan kahvikoneen voittajapostauksen valmiiksi, sekin unohtui tässä kiireessä. Laho pääni ! Kiireestä & väsymyksestä huolimatta odotan innoissani uuden kodin remontin valmistumista. No ihan heti se ei ole valmis, mutta suunta on ainakin oikea. Tarvitsemme enemmän tilaa ja nyt neliöt tuplaantuvat. Ne neliöt saakin sitten riittää joksikin aikaa sillä ihan heti en ole remontoimassa pikkulasten kanssa.
Joko siellä on jouluvalmistelut käynnissä ?

22 kommenttia :

  1. Ihanat kortit ja kuva! <3 Ei kyllä yhtään näytä vasemmalla kädellä tehdyiltä :D Toivottavasti ehdit kaiken keskellä vähän levätäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no kiitos :) Lähinnä tein taas kortteja liian vähän, kiire tuli teettää kuvia lisää ja sitten korttipohjia oli liian vähän.
      Piti soveltaa ja osan kuvista liimasin väärinpäin :D Sen siitä saa kun liikaa projekteja.
      No ainakin sain ne tehtyä ja ihan söpöt niistä tuli.

      Poista
  2. Tsemppiä!
    Tiedän tuon tunteen, kun on monta rautaa tulessa. Ja ei hätää, kyllä se remonttikärpänen sieltä taas purasee. Me elettiin tuollainen elämänvaihe vuosi sitten ja ajattelin, että ei enää ikinä pikkuisten kanssa, mutta nyt jo, vuosi siitä, ollaan alettu heittää ajatusta ilmaan uudesta remontti kohteesta :D
    Ihanat kortit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kohta taas remppaamaan :) kiitos!

      Poista
  3. Ihana kortti pikkuisista :)
    Stemppiä remontti reiska - muista joulu (24.12.) levätä - silloin ei saa mennä remontin keskelle.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) eilen levättiin tai ainakin oltiin pois remppaamasta!
      Kohta taas kämpälle.

      Poista
  4. Onpas niin kaunista...suloiset lapset! Kaaoksen keskelle iloista mieltä...

    VastaaPoista
  5. Ihanat kortit! Tytöllä on kuvassa ihana hiuspanta ja mekko, minua kiinnostaisi tietää mistä olet ne löytänyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on Little Copenhagen liikkeetä Töölöstä.
      Pantaa ei tosin enää ole, mutta hametta saattaa ollakin :)
      Tai epäilen ettei samanlaista pantaa, mutta vastaavia uskoisin!
      Ja kiitos.

      Poista
  6. Onpa nätit kortit! Niin paljon kauniimmat kuin lapsikortit yleensä, ne on jotenkin aina vähän mauttomia helposti lumitähtineen ja räkänokkineen :P toki vanhemmille ne ovat aina kauniita, mutta näissä teidän korteissa on vieraistakin tyyliä! :)

    VastaaPoista
  7. Täydelliset kortit! Meidän kortti oli tänä(kin) vuonna tosi yksinkertainen, mutta se on saanut paljon kiitosta. Haluatko kuulla idean? Kerron! :) ostin tineK isoimman korin. Kaksiosaisen kortin kannessa on kuva korista ja lapset on piilossa korissa niin että vain tonttulakin näkyy. Lisäksi kuvan alla demolla teksti hyvää joulua. Kun kortin avaa, näkyy lapsetkin. Vähän niin kuin pomppaisivat korista. Ja toisen kuvan alla vaan t. Ja nimet.
    Ihanaa joulua teille! Ja hurjasti voimia remppaan! En malta odottaa kuvia!! :)
    T. Minttu

    VastaaPoista
  8. Voi että Hanna! Kuulostaa hurjan rankalta tuo teidän tilanne! :/ Ilmoittele, jos tarvitset jossain apua! :) Ihanaa joulunaikaa ja miten hurmaavat kortit -sinä se kyllä osaat!! <3

    VastaaPoista
  9. Mielttömän kortit <3 terkuin uusin lukijasi ;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !