lauantai 15. marraskuuta 2014

Pojan lahjatoiveita


Kuvat: KappAhl / Stiga / Stockmann / XXL  // google

  Lasten lahjatoiveita kyseltiin. Onnistuin tyrimään yhden valmiiksi tekemäni version, joten tässä nyt vähän säälittävä versio ensin pojan lahjaideoista. Näitä voisin kolmevuotiaalleni ajatella. Poika on kasvanut nyt syksyn aikana harppauksen ja yöpuvut alkaa jäädä pieniksi. Uusi yöpuku on siis toivelistalla.  Kasvun myötä meillä on on myös läjä pieneksi jääneitä sukkia, joten niillekin on tarvetta. Stigaa mietimme jo viime vuonna, mutta nyt siitä olisi varmasti enemmän jo iloa. Sen voisi hyvin hankkia käytettynä. Talviulkoiluun toivelistalla voisi hyvin olla myös jääkiekkomaila ja lumilauta (nekin käytettynä hankittuna). Mies on odottanut, että poika kasvaa, jotta he pääsevät yhdessä mäkeen laskemaan, nyt sen aika on tullut. Pojan pyöräilykypäräkin on jäänyt pieneksi, joten uudelle on tarvetta kevättä ajatellen. Samaa kypärää voisi käyttää luistelussa nyt talvella. Poika itse toivoo Legoja ja mielestäni Juniors- sarja on sopiva hänen ikäiselleen. Brion junarata meillä on päivittäin käytössä ja siihen poika toivoo muutaman osan lisää. Lautapelit on mukavaa ajanvietettä koko perheelle, joten Kaninloikka tai tuo Eläin-pyramidi voisi olla kiva lahja. Poika toivoo myös Disneyn uutta Pelastajat dvd:ä, jonka kävimme yhdessä hiljattain katsomassa elokuvissa. Sen pitäisi ilmestyä kauppoihin vielä tässä kuussa. Kirjoja meillä luetaan myös paljon, joten kirjat on aina ihana lahja. Tatu ja Patu- kirjoja meillä on pääasiassa lainattu kirjastosta, mutta tuo uusin voisi olla ajankohtainen, etenkin kun poika on nyt vähän huonommin syönyt.
Itse olemme hankkineet pojalle uuden toppaliivin ja muovailuvahaa kakkukoneen kera. Kuten jo aiemmin mainitsin, en halua hukuttaa omia lapsia
suuriin lelumääriin. He ovat vallan tyytyväisiä muutamasta uudesta lelusta ja muuten lahjat voivat olla sellaisia, joita oikeasti tarvitaan. Joulussa parasta on kiireettömyys ja koko perheen yhdessäolo, hyvää ruokaa unohtamatta. Sen viestin toivon välittyvän heille vielä vanhempanakin. Haluan, että he oppivat arvostamaan saamaansa ja tiedostavat sen ettei kaikkea voi saada. Joulupukki illuusion lisäksi he oppivat pienestä asti, että lähimmäiset haluavat muistaa heitä jouluna. Kaikkia paketteja ei siis tuo pukki meidän perheessä.
 Rakastan joulua, mutta etenkin äidiksi tultuani mietin paljon niitä perheitä, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta järjestää lapsilleen joulua. On myös paljon lapsia, jotka viettävät joulun kokonaan erossa vanhemmistaan. Se koskettaa. 
Niimpä haluan meidän perheen osalta jatkossa aina muistaa jotain tuntematonta lasta Joulupuu - hyväntekeväisyyskeräyksen kautta. Keräyksen tavoitteena on antaa lahja mahdollisimman monelle Suomen lastensuojelun piirissä olevalle lapselle, jotka muuten jäisivät ilman lahjaa. Pienellä eleellä saa jaettua joulumieltä jollekin tuntemattomalle lapselle ja saa samalla hyvän mielen itsekin. Käymme lahjan yhdessä lasten kanssa ostamassa ja viemme keräyspisteeseen. Näin hekin oppivat jakamaan iloa muille.

Neidin lahjatoiveet postailen, kunhan olen paremmassa kunnossa.

3 kommenttia :

  1. Päädyin lukemaan blogiasi, kun selailin netistä lahjavaihtoehtoja sukulaislapsille. Luulen, että tuo Tatu ja Patu menee lahjalistalle, se vaikuttaa sekä viihdyttävältä että opettavaiselta yhtäaikaa. Ja Veera-kirjoja onkin tullut annettua lahjaksi niin Tatu ja Patu on hyvää jatkoa. Piti sanoa, että erityisesti tykkään sun lahjapolitiikasta ja jotain vastaavaa olen ajatellut, jos omia lapsia siunaantuu. Itse hiukan ahdistun siitä lahjamäärästä minkä sukulaislapset saavat, vaikka kyse on vain siitä, että heillä on paljon läheisiä aikuisia elämässään ja kaikki haluavat muistaa lapsia jouluna. Tuntuu kuitenkin, ettei pienten pää oikein pysy mukana suuren lahjamäärän keskellä, muutama paketti riittäisi oikein hyvin. Kuulostaa siis kivalta teidä järjestely, jossa osan paketeista saa suoraan läheisiltä eikä joulupukilta. Toki joulupukki on ihan kaunis perinne, mutta vielä mukavampaa olisi, että lapset pääsevät jo varhain osalliseksi sekä lahjojen saamisesta että antamisesta, se kun tuo kaksin verroin iloa! Olisi kiva kuulla miten teillä on lahjojen antaminen käytännössä toteutettu niin ettei pukki tuo kaikkia paketteja? :)

    Kristiina

    VastaaPoista
  2. Miten multa oli mennyt tämä postaus aivan ohi, vaikka tätä oikein odotinkin. Hyviä lahjatoiveita pojalle. Itse taistelen täällä tavarapaljoutta vastaan. Kun on viisi lasta, jo pelkästään vaatteita ja kenkiä on paljon. Lisäksi kun kaikki ovat samaa sukupuolta, kannattaa ainakin paremmat vaatteet säilyttää nuoremmille ja siitähän tulee vielä enemmän tavaraa. Kristiina yllä olevassa kommentissa: meillä lahjat laitetaan valmiiksi kuusen alle ja jokainen avaa yhden lahjan kerrallaan (en tykkää yhtään siitä, että paketit vain riuhdotaan auki nopeasti ja viskataan jonnekin) ja kaikki "nauttivat" myös toisen lahjasta. Samalla on aikaa kertoa lapselle, keneltä ko. lahja on ja näin lapsi voi myös kiittää esim. kummiaan tai mummiaan. Muodon vuoksi tulee sitten joulupukkikin käymää (pukinpuvussa oleva isoveli) ja tuo jokaiselle yhden paketin. Lapset siis käytännössä tietävät, että se on kotiväeltä. Lahjojen avaamiseen menee isolla perheellä paljon aikaa (vaikkei niitä hirveästi olisikaan), mutta mihin sitä enää jouluaattona olisi kire. Muutama vuosi sitten loimme uuden perinteen perheellemme. Paketoin isoon laatikkoon koko perheelle yhteisen lahjan. Sieltä löytyy yleensä seuraavalle vuodelle uusi perhekalenteri, muutama uusi koko perheen elokuva, joku lautapeli ja herkkuja. Joulupäivänä vietämme perheen yhteistä (kiireetöntä!) aikaa kera paketin sisällön. Muitakin lahjoihin liittyviä perinteitä meillä on, mutten viitsi ihan koko kommenttiboksia tukkia ;) Olemme myös osallistuneet tuohon Joulupuu-keräykseen. Lapset ovat saaneet ostaa lahjan oman ikäiselleen. Tietyn ikäisenä on ollut tiukka tilanne luovuttaa oma suosikki keräykseen.

    VastaaPoista
  3. Jaan ajatukset hyvän mielen jakamisesta ja etenkin vanhemmuus on tuonut syvyyttä omiin ajatuksiin. Meidänkin lapset ovat vielä pieniä, mutta olen yrittänyt pikkuhiljaa opettaa heitä ymmärtämään ettei kaikki ole yhtä hyväosaisia, kuin itse on. Olen monesti lahjoittanut leluja, pelejä ja vaatteita järjestöille ja tänä vuonna ajattelin osallistua joulupuu-keräykseen. Viime vuonna olin myöhässä, mutta nyt ehtii hyvin mukaan. Siitä todella saa itselle hyvän mielen, niin kuin kirjoitit.

    Ihanaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !