maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tyttöolo


Kuvat : KappAhl


     En ole pitkään aikaan ostellut lapsille vaatteita. Tai no jotain pientä tuli ostettua alesta, mutta siis sellainen vaatehulluus on onneksi kaikonnut, josta selkeästi kärsin neidin odotuksen aikana. Toki asiaan vaikuttaa sekin, etten enää asu kauppojen kyljessä. Ajattelin kyllä vähän syksyä silmällä pitäen katsastaa Barcelonan Zaran jne. kun on mahdollisuus ostaa samat vaatteet edullisemmin, kuin täältä. Nyt himottaisi kuitenkin nuo KappAhlin suloiset vaaleansiniset vaatteet, mutta pakko malttaa rakenneultraan asti. Minulla on aika vahva tyttöolo masutyypistä lähinnä täsmälleen samanlaisten oireiden takia, kun mitä neidin raskaudessa oli, mutta tyyppihän voi yhtä suurella todennäköisyydellä olla poikakin. Hillitsen itseni siis vielä. Sukupuolella ei ole meille mitään väliä, kumpikin on yhtä tervetullut. Ehkä neidin takia olisi ihanaa, jos tulokas olisi tyttö. Pienellä ikäerolla heistä tulisi varmasti läheisiä toisilleen.
Neidin vaatteet meillä on kaikki vielä tallella, pojan vaatteista olen ehtinyt osan jo myymään. Uusia vaatteita tulee varmasti hankittua, mutta iso säästöhän se on, kun kaikki on periaatteessa valmiina.
Täytyy vielä todeta, että kolmannen lapsen odotus aiheuttaa lähipiirissä jänniä reaktioita. Suomessa perusturvallinen lapsimäärä on se kaksi. Ensimmäistä odotusta hehkutetaan, toista pidetään jo " itsestäänselvyytenä ", kolmatta.. no aika laidasta laitaan on meidän kohdalla reaktiot olleet. Tai osahan ei itseasiassa ole reagoinut mitenkään, mikä ihmetyttää sekin. Pääasiassa kommentit kuitenkin vilpittömän onnellisia. Onneksi olemme itse onnellisia ja haaveemme kolmesta lapsesta on toteutumassa, vain sillä on merkitystä.
Muiden mielipiteistä ei pitäisi välittää, mutta raskaana otan kaiken liian helposti itseeni. Suurimmalta osaltaan ne ikävät kommentitkin varmasti vain huolenpitoa meidän mahdollisesta jaksamisesta. Kun asennoituu jo valmiiksi siihen ettei ensimmäiset vuodet ole ruusuilla tanssimista, voi yllättyä kuinka helposti kaikki loppujen lopuksi sujuukin. Kaikki lapset tulevat olemaan kanssani kotona, eli pojan kerhopaikka on kultaakin arvokkaampaa ja suuri apu meille. Jos heittää valmiiksi hanskat tiskiin, ei varmasti selviä.

Huomiseen !




   

Puistoilua



   Pitkästä aikaa viikonloppu, kun ei etukäteen ollut mitään suunnitelmia. Ihanaa välillä sellaisetkin etenkin lapsille. Poika kovasti toivoi pääsevänsä pitkästä aikaa " lintupuistoon ", joten sinne sitten päädyimme. Meidän suosima Angry Birds -leikkipuisto löytyy siis Espoosta Oittaalta. Lauantaina oli upea sää, joten puistossa oli paljon lapsia. Oikeastaan nyt vasta tajusin miten mainio paikka se olisi viettää päivää muutenkin, sillä vieressä on Bodominjärven uimaranta. Useat perheet olivat siellä piknikillä. Oittaan puistoiluun olemme aina yhdistäneet Ikeassa ruokailun. Siinä vieressä, kun sekin on, mutta seuraavalla kerralla taidamme mekin pakata eväät mukaan, jos sää suosii yhtä upeasti.
 

     Sunnuntaina satoikin sitten aamusta iltaan, joten päätimme lähteä ystäväperheen kanssa Ruoholahteen SnadiStadiin leikkimään. Se on toinen suosimamme paikka ja etenkin huonolla säällä aivan loistava, vaikka toki lapsia on enemmän sateisina päivänä. Hyvin siellä silti mahtui leikkimään. Etenkin neitimme oli aivan täpinöissään, sillä edellisellä kerralla siellä ollessamme hän ei vielä kävellyt. Aivan uusi maailma avautui hänelle. Aikamoinen hurjapää tuo tyttäremme muuten.
Molempia paikkoja suosittelen testaamaan, jos ette vielä ole käyneet.


Niin ja latasin muuten vihdoin puhelimeeni applikaation, josta näen millä raskausviikolla olen. Iloinen yllätys, rv 16 menossa. Ihmettelinkin, kun en enää muutamaan päivään ole oksentanut. Eli aivan kuten kahdesta edellisestä raskaudesta, piti tänne asti sinnitellä. Nyt sen pitäisi olla ohitse. Vatsa kasvaa huimaa vauhtia, mutta uskon, että se tasoittuu kyllä. Neitiä odottaessa vatsa kasvoi alkuun, mutta synnytyslaitoksella vatsa oli jopa sirompi kuin pojasta. No eipä sillä vatsankoolla väliä ole. Kunhan lapsi kasvaa, se tärkeintä.
Reilun viikon olen jo tuntenut ihan pieniä liikkeitä. Istukka sijaitsee tässäkin raskaudessa takaseinässä, joten se mahdollistaa paremmin liikkeiden tuntemisen ja toki osaan jo kokemuksella erottaa ne liikkeiksi. 

Koitan nyt enemmän päivitellä blogia, kun pahoinvointi helpottanut.


Mukavaa maanantaita. Pienet päikkärit tähän väliin, kun molemmat lapset 
nukkuu.
 








 
 


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Noroa ?!!





     Neidin sairastelu olikin sitten noroa tai mitä lie muuta ällötystä... ja siihen kaatui sitten kerralla koko perhe. Perhehelvetti, kuten tautia " ystävällisesti " kutsuin. Vatsatauti vie voimat hetkessä täysin. Kun molemmat vanhemmat juoksee vessassa ja samaan aikaan kolmevuotias oksentaa huoneessaan tulee todella avuton olo. Pyykkiä kertyi pienen kylän verran ja nyt odottelee pyykkiläjät viikkaamista kaappeihin. No niillä ei ole kiire. Voimat alkaa onneksi hiljalleen palata ja normaali arki palata kuvioihin. Normaalilla arjella tarkoitan nyt omalla kohdallani  " raskauspahoinvointia ", eli oksentaminen jatkuu. Toivottavasti enää sen pari viikkoa tai alkaa pää hiljalleen hajota. Näin jälkiviisaana pieni nesteytys sairaalassa olisi ehkä ollut paikallaan itselleni, sillä kiloja lähti nopealla vauhdilla muutamassa päivässä. No nyt koitan tankata menetettyjä nesteitä takaisin ja nautin ruoasta. Miten hyvälle kaikki maistuukaan, kun ei hetkeen ole voinut syödä. Huh, toivottavasti samaa ei tarvitse ihan heti kokea uudelleen. Niin rankkaa se oli. Tässä mietin mikä onni, että tänä vuonna mökkeily jätettiin väliin.
Ällötyksistä ihanempiin juttuihin, sillä ihana Nougat lifestyle myymälä muisti meitä aivan ihanalla häälahjalla. Mikä ihana yllätys, kun kävin kaupalla viime viikolla. Saimme tuon ihanan Tine K Homen lautasen ja pienen kulhon. Suloinen kynsiharja on sekin sieltä. Neidin oli pakko saada se
 " hiusharjaksi ". Ihana yhdistelmä niistä tulikin vessaan.  
Kiitos kiitos vielä Nougat <3

lauantai 21. kesäkuuta 2014

BARCELONA














Kuvat : Pinterest


   Ihanaa juhannusta teille kaikille. Olin ajatellut ehtiväni tänne aikaisemmin, mutta niin on päivät taas kuluneet vauhdilla. Tänä vuonna päätettiin jäädä ihan vaan kotiin viettämään juhannusta huonojen sääennusteiden ja pahoinvointini takia. Suuntasimme eilen ystäväperheen luokse, jossa meitä kokoontui useampi perhe. Vauhtia siis riitti kymmenen lapsen kanssa. Tänään oli tarkoitus mennä samaan paikkaan, mutta neitimme on hieman kipeä, joten jäimme kotiin lepäämään. Olen ollut todella väsynyt itsekin, eli nukkuessa on päivä vierähtänyt. Toivottavasti oma väsymys vain raskauteen tai väsyttävään säähän liittyvää, sillä sairastella en nyt ehtisi. En vielä ole kertonutkaan teille, että ensi kuussa lähdemme mieheni kanssa vähän  " latailemaan akkuja " pienelle häämatkalle Barcelonaan. Vähän kauhistuttaa olla lapsista erossa useampi päivä, etenkin neidistä sillä hän ei vielä ymmärrä, mutta pienet on onneksi hyvässä hoidossa isovanhemmilla sen aikaa ja tiedän, että olemme pienen levon jälkeen paljon parempia vanhempia. Hiukan tuomitsevaa palautettakin olen kyllä saanut matkaan liittyen ja erityisesti nyt raskaushormoneissa se on tuntunut todella pahalta. Olin jo perumassa matkaa, mutta päätin, että olemme matkamme ansainneet. Kolmen lapsen kanssa elämästä tulee entistä kiireisempää ja kahdenkeskinen aikamme on jo valmiiksi ollut kortilla, joten matka tekee hyvää meille molemmille.
Barcelona on paikkana meille molemmille uusi. Päädyimme siihen yhteistuumin. Paikka, jossa on varmasti hyvää ruokaa, nähtävyyksiä ja rantaa. Eilen illalla selailimme molemmat hotelleja. Hassua sillä molempien silmiin osui samoihin aikoihin tämä suloinen hotelli Praktik Bakery. Hotellin alakerrassa on leipomo, jossa voi halutessaan nauttia aamiaisen. Sijainti on vähän syrjemmällä, mutta metrolla pääsee helposti liikkumaan, jos kävely tuntuu jaloissa. Onko joku sattumoisin ollut kyseisessä hotellissa ?
 
Koska Barcelona ei entuudestaan ole meille tuttu, olisin kovin mielissäni kaikista matkavinkeistänne.
Ruokapaikat kiinnostavat erityisesti, ihanat kahvilat, nähtävyydet, shoppailupaikat ja mitä vain mieleenne tuleekin.
 
Kaikesta kiitollinen !
 
 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Etsinnässä kuvaaja vastasyntyneelle





 Olen todella aikaisin liikkeellä, mutta niin olen ollut aina. Pyrin tietoisesti välttämään asioiden viime tippaan jättämistä, sillä se lisää vaan turhaa stressiä. Raskaana ollessa muistini tunnetusti huononee ( apua vielä entisestään ) ja pienokaisemme laskettuaika on juuri ennen jouluaattoa. Haluan siis löytää hyvissä ajoin kuvaajan, joka ikuistaisi kolmannenkin lapsemme vastasyntyneenä ihaniin muistoihin. Olin jo ajatellut luonnollisesti Kirsi Hiekkarinnettä kuvaajaksi, mutta Kirsi kuvaa luonnonvalolla, eikä vielä joulu-tammikuussa  valonmäärä tahdo riittää kuviin. Pojan kuvasi Petra ja neidin Anna. Ihania ja taitavia kuvaajia molemmat ja joita voin kyllä lämpimästi suositella teille. Haluan kolmannelle lapsellemme kuitenkin eri kuvaajan ihan vain siksi, että jokainen lapsi saa hieman erilaiset kuvat muistoksi niistä ensihetkistään. Kuvaajilla on kuitenkin aina oma tapa kuvata ja käsitellä kuvat. Nyt toivoisinkin löytäväni kuvaajan blogini kautta. Jos teillä lukijoilla olisi suositella minulle hyvää kuvaajaa ?! Tai olisiko lukijana mahdollisesti valokuvaaja, joka on perehtynyt vastasyntyneisiin ? Minulle voi myös laittaa sähköpostilla suosituksia whitefeatherdream@gmail.com
 
Kiitollinen kaikista vinkeistänne.
 

Hääkakku - kakut



Koska juhliamme juhlittiin kahdessa osassa täytyi kakkujakin tietysti olla kaksi. Kakut juhliimme valmisti taitava ystävämme. Inspiraatioksi kaivoin hänelle netistä muutaman kuvan millaista olin ajatellut ja niiden pohjalta hän herkulliset kakut teki. Toiveissani oli valkoinen kakku, jossa olisi muutama herkkä vaaleanpunertava ruusu & helminauhaa ympärillä. Tuo kruunuhan oli meillä jo neidin ristiäisissä kakun koristeena ja sen halusin ehdottomasti kakkuihin. Kakuista tuli täydelliset niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Juhlia edeltävänä viikonloppuna ystävämme kiikutti meille maistiaiskakun. Kakussa oli neljä palaa, jossa jokaisessa erilainen täyte. Teimme valinnan täysin siis makuaistimme pohjalta tietämättä etukäteen mitä niissä oli. Kaikki oli todella maukkaita, mutta ehdottomaksi suosikiksi meille molemmille nousi keltapunainen täyte. Itseasiassa alkuunhan ystäväni ehdotti kakun täytteeksi mansikkaa & tyrniä. Miehenihän tyrmäsi sen heti pidettyään sitä liian eksoottisena. Minusta se taas kuullosti ihanan erilaiselle, mutta tietysti kakun täytyisi olla molempien mieleen. Haha.. onneksi ystävämme oli kuitenkin tehnyt salaa palan tällä " tyrmätyllä " mansikka-tyrni yhdistelmällä, sillä juuri se oli meidän molempien ehdoton suosikki. Tuli taas todistettua miten ennakkoluuloisesti mieheni sitä voikaan suhtautua asioihin. Kakkuja ylistettiin maasta taivaaseen ja useampi henkilö kehui syöneensä parasta kakkua koskaan. Tuli todella hyvä mieli, sillä ystävämme on todella taitava. Ihan luotto kakuntekijäni. Olen aika tarkka näissä asioissa, joten helpottaa kovasti kun on tuttu tekijä.




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hääjuhlamme ruoka




Juhlistamme on jo yli viikko aikaa. Niistä tuli juuri sellaiset kuin toivoimme. Rennot kesäjuhlat ilman etikettejä. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 12 vuotta. Varmasti häämme olisi olleet erilaiset vuosia sitten vielä ennen lapsia. Nyt olen onnellinen, että päädyimme intiimiin kirkkovihkimiseen ja erillisiin juhliin. Häistä tuli niin meidän näköiset. Alkuun ajattelimme tilata ruoat juhliin pitopalvelun kautta, mutta tuli huomattavasti edullisemmaksi tehdä itse. Perjantaina päivää ennen juhlia meillä olikin sitten aika hoppu miehen suunnatessa ensin aamulla tukkuun. Tukusta Lidliin. Sitten veimme lapset hoitoon ja suuntasimme Kätilöopistolle ultraan ( sekin, kun sattui vielä häärumbaan ). Ultrasta vielä kauppaan ja kotiin kasaamaan myrskyssä kaatunutta telttaa. Ilta kuluikin sitten ruokia valmistellessa yhdessä ihanien kaasojen & bestmannin kanssa. Ilman heidän suurta panostustaan juhlista ei olisi tullut mitään. Kiitos siis vielä tätäkin kautta.

 
    Päädyimme helppoon salaattibuffettiin. Tarjolla oli mm. itse savustettua lohta, kanaa, Tamarinin lihapullia, fetaa, mozzarellaa, tapaksia, perunasalaattia jne. Vaikein osuus oli miettiä tarvikkeiden riittävyys noin 70 hengelle. Exel lauloi, kun laskimme grammoja. Halusimme monipuolisen kokonaisuuden, mutta johonkin se raja oli vedettävä, sillä kaikkia aineita olisi täysin mahdotonta varata kaikille. Jotain loppui, mm. anopin tsatsiki. Se vähän harmitti, sillä lohen kanssa se oli taivaallista. Juhliamme juhlittiin kahdessa osassa. Ensin saapuivat sukulaiset ja sen jälkeen illemmalla ystävät. Lapset saivat osallistua ensimmäisiin juhliin ja lähtivät sitten mummilaan yöksi.



    Kirjoitan juhlista vielä lisää ja kysyäkin saa jos mieleen tulee jotain.


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Bravado body silk seamless - Parhaat imetysliivit







 Koska odotus ja kaikki siihen liittyvä on taas todella ajankohtaista elämässäni, tulee se täällä blogissakin näkymään varmasti enemmän, kunhan pahoinvointini vaan helpottaa.
Osa teistä ehkä muistaakin, kun kerroin neitiä odottaessani löytäneeni ihan parhaat imetysliivit, ei ehkä kovin seksikkäät, mutta sitäkin käytännöllisemmät ja mukavat päällä. Se kuitenkin tärkeintä imetystä ajatellen. Pojan kohdalla en vielä osannut panostaa kunnollisiin liiveihin, koska ajattelin selviäväni edullisimmilla. Loppujen lopuksi edullisemmaksi olisi tullut ostaa heti alkuun muutamat kunnolliset liivit, sillä niitä edullisempia tuli ostettua todella monet. Jälkiviisas on hyvä olla ! Molempia lapsia olen imettänyt vajaan vuoden. Hyvät & tulevat imetysliivit helpottaa puuhaa todella paljon. Itselleni on tärkeää, ettei liiveissä ole kaaritukia, sillä ne helposti painavat maitorauhasia ja syntyy kipeitä tukoksia, etenkin öisin jos ja kun niitä täytyy silloinkin pitää.
 Näissä BRAVADO BODY SILK SEAMLESS imetysliiveissä ei ole kaaritukia ja ne muistuttavat todella paljon urheiluliivejä. Todella tukevat ja liivit mukautuvat hyvin rinnan koon muuttuessa. Liivit on lisäksi konepestävät. Pärjään koko raskauden & imetysajan samoilla liiveillä ja niin mukavuudenhaluinen minusta on tullut, että samoja liivejä olen käyttänyt automaattisesti imetyksen loputtuakin. Liiveissä tulee toppaukset mukana, mutta niitä en itse käytä. Muutamalle ystävälleni hiljattain näitä liivejä suosittelin, kun imetysliiveistä oli puhetta ja päätin siinä samalla täydentää omaa imetysliivivarastonikin, nyt kun rintoja on selkeästi alkanut särkemään. Netissä pyörittyäni löysin suomalaisen verkkokaupan NETTIEMON, josta näitä liivejä myydään paljon edullisemmin, kuin muualla. Sieltä sitten tilasimme yhteistilauksena liivejä. Postipaketti tuli jo seuraavana päivänä tilauksesta eli todella nopeaa palvelua.
Usein odottavia äitejä saattaa mietityttää liivien oikea koko, sillä maidonnousu synnytyksen jälkeen saattaa vaikuttaa rintojen kokoon huomattavastikin ja vastaavasti taas, kun maidontulo tasaantuu ( heh puhumattakaan siitä, mitä on jäljellä imetyksen loputtua ). Näitä voin kyllä lämpimästi suositella, sillä ne todella mukautuvat rinnan koon mukaan. Materiaali on joustavaa, mutta jämäkkää. Kuvassa on muuten neidin raskausaikana hankkimani liivit, jotka yhä kuin uudet.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

uima-allas



   Kerroinkin viime viikolla uima-altaasta, jonka lapsille olin hankkinut. Altaan halkaisija on 120cm, eli juuri sopivan kokoinen pienille lapsille. Allas on ostettu Granitista, jos joku siellä miettii sitä. Jo viime kesänä yritin sitä metsästää, mutta Suomeen sitä käsittääkseni saatiin vasta kesän jälkeen. Nyt tärppäsi. Pelkäsin vähän kuumeneeko musta allas reunoilta liikaa, mutta testailun jälkeen täytyy todeta, että ei. Se toki on lämmin, mutta ei polttavan kuuma aurinkoisella säällä. Tuo sohvakulmauksemme on todella paahtavan kuuma paikka kyllä muuten auringon paistaessa ja ostimmekin siihen vihdoin aurinkovarjon suojaksi. Nyt jaksan itsekin pahoinvoivana istuskella siinä eikä tarvitse pelätä lasten ihon palamista. Päivänvarjosta lisää myöhemmin.

Aurinkoista maanantaita !

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ihana yllätys



    Eiliset juhlamme sujuivat ihanasti, kiitos pahoinvointilääkkeiden.  Ilman niitä olisin todennäköisesti halaillut pönttöä oksentaen samalla sappinesteitä. Instan puolella paljastinkin tänään aiemmin, että meille odotetaan pientä joulutonttua. Blogi on ollut " tauolla " todella voimakkaan raskauspahoinvointini takia. Jos tämä raskaus sujuu kuten aikaisemmat, on pahoinvointia vielä noin kuukausi jäljellä. Henkisesti ja fyysisestikin todella rankkaa. Pahoinvoinnin ohella, kun täytyy kuitenkin hoitaa samalla kahta lasta eikä aikaa lepäilyyn ole. Raskaus oli meille yllätys, mutta olemme todella onnellisia siitä. Pelkään etten välttämättä ehkä koskaan olisi ollut henkisesti valmis kokemaan tätä pahoinvointia " suunnitellusti " kolmatta kertaa. Kolme lasta on kuitenkin aina ollut haaveeni, eli siksi todella kiitollinen tästä pienestä masuasukkaasta, joka päätti yllättää vanhempansa. Etenkin ensimmäinen vuosi tulee varmasti olemaan haasteellinen, sillä lapsilla on niin pienet ikäerot keskenään, mutta oikealla asenteella kaikesta selviää. Lasten kasvaessa heistä on niin paljon seuraa toisilleen eikä asuntoakaan tarvitse vaihtaa, eli kolmannelle on kyllä tilaa täällä. Vaatteet & tarvikkeet on tallessa ja niistä voin sitten hyvillä mielin luopua sitä mukaa kuin vauva kasvaa. 
Neljättä lasta meille ei nimittäin enää tule. 
Niin huikeaa, että loppuvuodesta meitä on viisi.

 




tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hellettä luvassa - lompsis !



    Ulkona tuntuu syksylle, mutta huomenna pitäisi olla helle. En usko, ennen kun nään. Sen toivossa kuitenkin pyysin veljeäni puhaltamaan lasten uima-altaan. Tyylilleni uskollisena mikä tahansa allas ei kelvannut. Siinä on kuivaharjoteltu koko päivä uimahyppyjä. Viikonlopun sääennusteet sahaa edestakaisin. Jännitystä ilmassa millaisessa säässä juhlimme, säästä viis, tunnelma ratkaisee. Pieni paniikki päällä kuitenkin ehdimmekö saada kaiken valmiiksi lauantaita varten. Tänään suuntaan kuitenkin kynsihuoltoon nauttimaan hetken omasta ajasta ja unohdan tekemättömät hommat kuten keittiön siivouksen. Ihanaa iltaa !