sunnuntai 7. toukokuuta 2017

MEKKOARVONTA








 * Yhteistyössä Nona K & Lasten PR


    Olen ollut järkyttävävän flunssan kourissa nyt viikon päivät ja yhä edelleen ääni katoaa. Perjantaina sain lääkäriltä totaalisen puhekiellon, mutta miten se käytännössä onnistuisi lasten kanssa.. ei mitenkään. Luulen kyllä, että tässä on nyt allergiaoireilua lisänä, sillä lapset ovat kuitenkin pysyneet kaikki terveinä. Postailut on pahasti rästissä ja eniten harmittaa tietysti yhteistyöjuttujen puolesta, mutta niitäkin toteutan heti kun voimia on enemmän.

  Nyt kuitenkin yksi yhteistyö NONA K:n kanssa. Nona K:sta kerrroinkin teille aiemmin, kun olin liikkeen avajaisissa taannoin. NONA K on siis suloinen pieni kivijalkaputiikki Töölöntorilla täynnä mitä ihastuttavampia tuotteita tytöille ja pojille. Kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu myös oman ompelimon NONA K - mallisto. Nämä tytöillä olevat Maija - mekot ovat Nona K - mallistoa ja näihin mekkoihin ihastuin liikkeessä ensimmäisenä. Maija on tyllihelmainen collegemekko, jota on helppo käyttää arjessa, mutta tarvittaessa myös juhlassa. Todella monikäyttöinen mekko. Asua voi täydentää kauniilla hiusrusetilla, jolloin siitä tulee heti astetta juhlavampi. Rusettaja NONA K:sta löytyykin laaja valikoima. Erityisen ihania on nuo Swarovskin kristalleilla koristellut Prisessefin -rusetit. Bling Blingiä hiuksiin. Kuviin oli tarkoitus pukea vielä sukkahousut, mutta tytöillä oli ihan omat kuviot mielessään. Ei siinä, paljaat varpaat onkin ihan parasta näin kesää kohden kun mennään.
  
Nyt yksi teistä voi voittaa samanlaisen Maija - mekon haluamassaan koossa ( koot 86-140 ).
Arvontaan osallistut tykkäämällä Nona K:sta joko FB sivuilla ja/tai Instagramissa. Kommentoi alas missä koossa mekon toivot voittavasi. Arvonta alkaa nyt ja päättyy äitienpäivänä 14.5.2017.


 ONNEA ARVONTAAN !










50 kommenttia :

  1. Aivan ihania, mekot ja tytöt! :) Toivoisin omalleni kokoa 134.
    - Niina

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana mekko! Toivoisin sitä koossa 86. On fanittanut kyseistä liikettä sekä instassa että fb:ssa, vielä pitäisi päästä paikanpäälle ihastelemaan tuotteita :)

    VastaaPoista
  3. Ihana arvonta! Koko olisi 98 :)
    Tykätty facebookissa. aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oi ihana arvonta, tuossa täydellinen mekko kummitytölle :) Ottaisin koon 98 :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Voi miten sievä mekko. Antaisin tämän lapsenlapselleni, koko 104 cm. Tykkään NONA K:n sivuista Facebookissa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tämä menisi ihan nappiin meidän pienelle Prinsessa-Ballerinalle, koko olisi 110.

    VastaaPoista
  7. Koon 86 mekko sopisi kummitytölle, joka on oikea pikku rinsessa :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mekko koossa 98. Tykätty fb:ssä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta, tykkäilty molemmissa.
    Koko olisi 110 cm

    VastaaPoista
  10. Ihana!! Koon 122 mekko olisi täykky! <3

    VastaaPoista
  11. Tykätty instassa! Koko 98 olisi sopiva ☺ kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  12. 140 ois sopiva koko ja instassa diggailen

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tuo mekko on super suloinen (samoin tyttösi!) Koossa 86 olisi aivan täydellinen meille. Instassa seuraan, vaikuttaa ihanalta liikkeeltä. ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania, tämä sopisi niin hyvin koossa 110 meidän synttäreitään odottavalle Maijalle!! :D

    lontoonkatu@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tykätty instassa, ihana mekko ja meille sopisi koko 104 cm.

    pikkusi ät Gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tykätty instassa 😊 Aivan kertakaikkisen ihana mekko 😍 Toivottavasti saisin sen tytölleni koossa 98 👍 nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Tykätty. Meille koossa 110 tai 116
    janicatti ät luukku.com

    VastaaPoista
  18. Tykätty instassa. Niin suloinen mekko ❤. Meille koko 98 olisi soppeli.

    VastaaPoista
  19. Suloiset tytöt sinulla ja aivan ihana mekko! Omalleni ottaisin koossa 86cm. Pitääpä käydä kurkkailemassa tuota kivijalkakauppaakin, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  20. Jessu881@hotmail.com unohtu mainita

    VastaaPoista
  21. Voi miten ihana mekko olisi meidän tytölle kesän juhliin! Seuraan Nona K:ta instassa. Koko 92cm. hmpusaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Tykätty instassa. Niin suloinen mekko. Meille olisi 98 sopiva koko. annamaria.laurila@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi, suloiset! Meilläkin tarvetta kaksin kappalein. Koko olisi 104 tai 110

    VastaaPoista
  24. Ihana malli ja mekko. Meille tulisi tarpeen koossa 116. Seuraan instassa.

    VastaaPoista
  25. Tosi kaunis mekko. Koko 86 tulisi pienelle prinsessalle. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihana mekko ja ihania pieniä malleja sinulla <3 Meille mekko olisi hyvä koossa 116 (Jos malliltaan suurta kokoa niin 110)

    VastaaPoista
  27. Tykätty instassa.☺ Tosi kaunis mekko, tämä ois ihana saada meidän tytölle koossa 92.

    A-E S.

    VastaaPoista
  28. Voi miten ihana mekko! Puen tytölle usein mekkoja, sillä ne toimivat niin arjessa kuin juhlissakin. Tällä hetkellä tyttö käyttää kokoa 92. Usein myös panta pitää olla myös sävy sävyyn. :)

    RinaK

    VastaaPoista
  29. Täydellinen mekko arkeen ja juhlaan. 86 koko sopisi pian vuoden täyttävälle kummitytölleni. Terhi

    VastaaPoista
  30. Mukana ihanan mekon arvonnassa! Koko saisi olla 104cm :) Tykkäilen Nona K:sta Facebookissa.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Miten ihana! 🎀 Koossa 86 ottaisin!

    VastaaPoista
  32. Aivan ihana mekko!<3 itse rakastan pukea vuoden ikäiselle tyttärelle kaikkea söpöä ja tämä jos mikä on söpö!!:) ja koko 86!
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihanan sievä mekko, oikein pikkutytön unelma �� Omalle prinsessalle koko 116 ��
    hennariikka.alander@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Koossa 92 omalle tyttärelle :)
    -niina-

    VastaaPoista
  35. Ihana mekko! Koko olisi 86.
    A.xu.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Onpa tyylikäs ja suloinen mekko! Meidän prinsessalle menisi koko 134 cm.
    johanna.ronkkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Tykätty fb:ssa ja meille olisi mekko tervetullut 116cm.

    VastaaPoista
  38. Ihana mekko! Koko 86 cm ois ehkä jossain vaiheessa sopiva meidän prinsessalle.
    marja.paaso@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Ihana mekko <3 Kesällä on juhlia tulossa, joten tällaiselle olisi käyttöä 128 cm koossa. Instan kautta seuraan :)

    VastaaPoista
  40. Aivan ihana! Koko 86 olisi sopiva! A.xu.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Koko 104 olisi sopiva tytölleni!

    Tiina

    VastaaPoista
  42. Mekkoa olen jo ihastellut monesti, meidän pian 1v pikkuneiti olisi mekko päällä syötävän suloinen näky �� Koko olisi 86.

    VastaaPoista
  43. Valitettavasti en voi tykätä, kun en ole FB:ssa enkä Instassa.
    Voi kunpa silti pääsisi mukaan ihanaan arvontaan.
    Koko 116 cm.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  44. Hennajenniina
    Ihana mekko ja ystäväni tytölle tulisi koko 110

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Aikku
    Mekko koko 116 olisi tervetullut. Harmittaa kun en voi tykätä, kun en ole FB:ssa enkä Instassa mutta haluaisin osallistua arvontaan.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  46. Kävin Fb:ssä tykkäämässä. Paranemista sulle <3Voi, kun suloinen tyttö! Mukaan arvontaan. Koko 140.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  47. Suloinen mekko! <3 Koko 116 olisi sopiva. Instassa seurailen. :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Ihana mekko! Koko olisi 98.

    marianna.majuri@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Tykkään FB:ssä. Niin ihana mekko, koko 104 olisi toiveena, jos arpaonni suosii =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !