maanantai 28. elokuuta 2017

Suomalainen oliiviöljybrändi - DON WITKA






 * Öljyt saatu, Don Witka 



  Oliiviöljy on yksi maailman vanhimmista elintarvikkeista ja todellista superfoodia. Viime aikoina on käyty keskustelua siitä,  sopiiko oliiviöljy paistamiseen tai muuhun ruuanlaittoon. Monet ammattikokit ovat sitä mieltä ettei, mutta onneksi on puolestapuhujiakin. Itse olen aina käyttänyt oliiviöljyä ruoanlaitossa aina, mutta toki oliiviöljyn laadulla on suuri merkitys. Huonolaatuinen öljy nimittäin muuttaa ruoan maun kitkeräksi.  Ensitreffit alttarilla - sarjaa seuranneet ehkä muistavat kakkoskaudelta vielä miten tuoreen avioparin tunteet kiristyivät, kun sulhanen osti kaupasta väärää öljyä. Sillä todella on maun kannalta merkitystä millaista öljyä salaattiin laittaa, allekirjoitan sen täysin.

Laadukkaalla extra neitsytoliiviöljyllä teidetään olevan monia terveysvaikutuksia ja laadukas oliiviöljy sisältääkin paljon terveydelle hyödyllisiä ravinteita. Oliiviöljt sisältää paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja, joilla on todettu olevan yhteys verisuoniston sairauksien ehkäisyyn.Öljy sisältää paljon antioksidantteja sekä muita tulehdusta lievittäviä ravintoaineita. Se lievittää kipua ja särkyä. Pitää huolta aivojen toiminnasta  ja kohentaa mielialaa ja se voi auttaa ehkäisemään psyykkisiä toimintahäiriöitä. Vahvistaa puolustusjärjestelmää sekä alentaa verenpainetta. Oliiviöljyä voi myös hyödyntää kauneudenhoidossa, sillä muutama tippa shampoopesun jälkeen tekee hiuksista kiiltävät ja silottavat hiusta. Sillä saa poistettua silmämeikin tai kosteutettua kuivaa ihoa.


Kauppojen hyllyt ovat pullollaan öljyjä, mutta oliiviöljyjen kohdalla tapahtuu myös valitettavan paljon väärentämistä. Edullisimpia öljyjä saatetaan jatkaa halvemmilla öljyillä, kuten esimerkiksi auringonkukkaöljyllä. Mukaan saatetaan sekoittaa kuumapuristettuja tai jopa makuvirheellisiä öljyjä. Usein pullossa saattaa lukea pullotettu EU:n alueella tai siitä ei löydy merkintää pakkaajasta. Silloin saattaa olla kyseessä heikkolaatuisten öljyjen sekoitus. Olen itse aina pitänyt Italiaa Kreiknohella oliiviöljyn kuningasmaana, mutta todellisuudessa oliiviöljy saatetaankin vain kuljettaa Espanjasta pullotettavaksi Italiaan. Italiassa tätä huijausta siis erityisesti harrastetaan.

Miten sitten tunnistaa laadukkaan extra oliiviöljyn ? Pakkausmerkintään kannattaa kiinnittää  ihan ensimmäisenä huomio. Öljyn koostumuksen täytyy olla raskaasti juoksevaa. Tumma pullo suojaa öljyä hapettumiselta. Öljyn värilläkin on väliä. Vihreä öljy sisältää paljon klorofylliä, kellastuessaan öljy muuttuu karoteeniksi. Kaikkein tärkein on kuitenkin öljyn maku. Laadukkaassa öljyssä tulee olla kirpeyttä ja se tuoksuu kuin vastaleikattu nurmikko. Silloin öljy on tuoretta. Huonolaatuinen öljy maistuu suussa lähinnä paistinrasvalta. Sanonta " halvalla ei saa hyvää " tuntuu pätevän extra virgin öljyissä.


Meillä kävi kesällä kylässä Ville Witka. Hän on luonut Suomeen oman oliiviöljybrändin  
Don WitkanHän on perehtynyt Espanjassa asuessaan ikivanhaan oliiviöljyn valmistusperinteeseen. Hänen oliiviöljyt tuotetaan Espanjan pohjoisimmilla oliivialueilla, jossa oikeanlainen ilmasto ja keräysaika vaikuttavat kaikki öljyn maun kehittymisessä täydellisyyttä kohti. Öljyt valmistetaan Almodóvarin kylän alueelta poimituista oliiveista pitkää perinnettä noudattaen ja valutetaan tynnyreistä suoraan Don Witkan omiin design - pulloihin. Lasipullojen visuaalisesti todella tyylikäs ilme oli muuten se, johon ensin kiinnitin huomioni. Näitä pitää mielellään esillä keittiössä. Haltioituneena kuuntelimme mieheni kanssa tarinaa öljyjen takana.

Witkan kylmäpuristetut öljyt valmistetaan alle 18 asteen lämpötilassa mekaanisesti puristaen 14h sisällä siitä, kun ne on kerätty ja se takaakin oliivin maku- ja aromiaineiden sekä terveysvaikutusten säilymisen. Normaalisti extra virgin oliiviöljystä puhutaan, kun lämpötila on alle 28 astetta. Ville asuu talvet Espanjassa, jossa hän myös seuraa sadonkorjuuta, puristusprosessia. Hän myös itse kuljettaa pullot Suomeen ilman välikäsiä. 100 % laatutuote.

Ville toi meille maisteltavaksi öljyjä. Öljyjä on kolmea erilaista ja öljyt erottuvat toisistaan pullojen ulkonäöllä.  Musta  Cornicabra on aromaattinen ja siinä on voimakas pippurinen jälkimaku. Cornicabra on Espanjan yksi suosituimmista oliivilajeista. Valkoinen Arbequina on maultaan lempeän pehmeä. Siinä on todella täyteläinen  maku. Musta pullo kultaisella tekstillä on
 Cornicapra ExlusiveSe valmistetaan  vihreistä varhaissadon oliiveista. Se on todella voimakas ja sen intensiivinen maku sävähdyttää.

Tuoreen leivän päällä laadukas oliiviöljy ja ripaus hyvää suolaa, ei todella tarvitse muuta. Niin täydellinen makuelämys. Salaatissa laadukas öljy korostaa raaka-aineiden omaa makua, eikä tee siitä kitkerää. Nämä Witkan öljyt todella sopivat ruuanlaittoon ja paistamiseen.

Näiden Don Witka oliiviöljyjen maistelun jälkeen ei enää todella pysty käyttämään markettien halpaversioita. Ero on todella valtava. Tässä yksi ilta lasten mentyä nukkumaan fiilistelimme mieheni kanssa tulevaa Espanjan matkaa tapaksilla. Witkan öljyllä marinoitujen oliivien sekä bruschetta- leipien ohjeen laitan tänne myöhemmin. Olen hiljattain ottanut tavaksi ottaa Don Witkan öljyä muutaman lusikallisen aamulla, se pitää kylläisenä. Suosittelen  öljyjen lisäksi testaamaan muuten tuota luomu proseccoa, kaunis ja todella hyvä valinta sekin.

 Ihanaa viikkoa kaikille !

 










  

1 kommentti :

Kaunis kiitos kommentistasi !