tiistai 2. tammikuuta 2018

JUNKERS BAUHAUS LADY -kelloarvonta





* Yhteistyössä Brand House Finland Oy

Säihkyvää uutta vuotta 2018 teille kaikille. Meidän uusi vuosi vaihtui rauhallisesti ikkunasta raketteja katsellessa kuopuksen nukkuessa. Pieni viive tähän lupaamaani arvontaan tuli kiireiden ja lasten sairasteluiden takia. Pahoittelut siitä.
Olen aina pitänyt kelloista asusteena, mutta noin 17 vuotta sitten, kun tapasin mieheni innostuin niistä hänen kauttaan enemmän. Näiden yhteisten vuosien varrella kelloja on kertynyt jostain kumman syystä useampi, osasta olen matkan varrella luopunut, kun kello ei ole enää tuntunut omalta ja makukin on muuttunut. Kaikki häneltä lahjaksi saadut kellot ovat jo tunnearvoltaan niin rakkaita, etten niistä tule luopumaan koskaan.

Tykkään vaihdella kellojani fiiliksen mukaan ja hihnaa vaihtamalla kelloon saa helposti uudenlaisen ilmeen. Kaikkia kellojani yhdistää kuitenkin tietynlainen klassisuus ja ajattomuus. Mieheni on työskennellyt kellojen ja korujen parissa yli parikymmentä vuotta alottaen työt vaarinsa liikkeessä 15-vuotiaana. Kokemusta ja osaamista löytyy laajalti. Koko yhdessäolon ajan, hän on haaveillut omasta yrityksestä tällä alalla. Yrittäjyys ei sovi kaikille, mutta tiedän mieheni kunnianhimon sekä luonteen kestävän myös yrittäjyyden mahdolliset haasteet. Uskon ja tiedän yrittäjyyden olevan hänellä myös veressään. En ehkä itse aikaisemmin ole osannut kannustaa oikealla tavalla, ehkä olen jollain tapaa jarruttanutkin haaveiden toteutumista, sillä aika ei ole tuntunut aiemmin oikealle pienten lasten kanssa. Yrittäjyys pienten lasten kanssa on toki haasteellista, muttei mahdotonta ja toisaalta yrittäjänä hän pystyy vapaammin sumplimaan aikatauluja. Lapset kasvavat ja meillä on onneksi hyvä tukiverkosto lähellä johon turvautua, jos ja kun aikataulut mieheni kanssa menevät päällekkäin oman vuorotyöni kanssa. Olen todella ylpeä miehestäni, haaveet on tehty toteutettaviksi ja nyt aikakin tuntuu oikealle sen suhteen.



Syksyllä mieheni siis ryhtyi yrittäjäksi ja perusti Brand House Finland Oy:n. Hän tuo tällä hetkellä maahan kahta laadukasta saksalaista kellobrändiä : Junkers ja Zeppelin -kelloja. Kellot valmistaa Saksassa PointTec, jolla on kokemusta kellojen valmistamisesta jo 30v. ajalta. Molempien merkkien myynti kasvaa kovaa vauhtia kansainvälisesti, ja nyt niitä saa täältä Suomestakin. Valikoima on todella laaja ja kelloja löytyy jokaiseen makuun. Erityisesti miesten kellomallistot ovat todella upeat, mutta kyllä valinnan vaikeus iski, kun yritin itselleni valita kelloa.
Lopulta päädyin tyylikkääseen Junkers Bauhaus Lady 6073-1 - malliin, johon oikestaan ihastuin ihan ensimmäisenä. Siinä valkoiseen kellotauluun on yhdistetty tyylikkäästi kultaa ja hopeaa. Mustassa nahkaisessa hihnassa on kaunis satiinipinta päällä. Kellotaulu on viimeistelty Swarovskin kristallein. Tykkään erityisesti siitä, että tämä kello on helppo yhdistää erilaisten korujen kanssa ja kellon ilme muuttuu täysin, kun mustan hihnan vaihtaakin metalliseen mesh- hihnaan.
Toinen kello valintani on Junkers Bauhaus Lady 6079-2 , jossa on automaattikoneisto ja grafiitinharmaa kellotaulu punakullatuin yksityiskohdin. Tykkään näistä molemmista kelloista todella paljon.


Nyt saan arpoa yhdelle teistä tämän  Junkers Lady Bauhaus 6073-1 - kellon joko mustalla nahkahihnalla tai metallisella mesh- hihnalla. Osallistua voit tykkäämällä
Brand House Finlandin fb - sivuista sekä kommentoimalla alle millaisella hihnalla kellon voittaessasi haluat. Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 7.1.2018.


   

72 kommenttia :

  1. Mukana upeassa arvonnassa! Valintani olisi metallinen mesh-hihna :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita kelloja, täytyykin vinkata miehelle, hän on hankkimassa uutta kelloa!
    Mutta siis ihanaa, jos minäkin saisin. kiste.soili@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Metallisella mesh-hihnalla :3
    Tämä olisi ihana antaa omalle äidilleni lahjaksi!

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno kello! Itseltäni löytyy tällä hetkellä vain yksi toimiva rannekello, joten toinen olisi kiva :-).
    Valintani olisi metallinen mesh-hihna.

    VastaaPoista
  5. Mustalla nahkahihnalla <3

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mustalla hihnalla haluisin kellokaunottaren 😍Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  7. Vau, kauniita kelloja. :) En osaa edes päättää kumman valitsisin, vaikkapa musta hihna.:)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  8. Metallisella mesh- hihnalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. uusi kello uudeen vuoteen olisi ihana, haluaisin kellon joka sopii arkeen ja juhlaan :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis! Metallinen mesh-hihna olisi valintani :)
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Vau! Mustalla hihnalla ottaisin :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa; Valitsisin metallisen rannekkeen! 💕 noora.luhtalampi@elisanet.fi

    VastaaPoista
  13. uusi vuosi uudella kellolla olisi ihana, valinnan vaikeus tulisi eteen, mutta haluaisin kellon joka sopii arkeen ja juhlaan :)
    veerasalo79@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea miehellesi yrittäjyyteen! Valitsisin itselleni metallisen rannekkeen. Täytyypä kurkata myös miesten kellomallisto tänä vuonna koittavaa merkkipäivää ajatellen ;)

    VastaaPoista
  15. Ihania molemmat, valitsisin itselleni kuitenkin mustan nahkarannekkeen!
    -Anna

    VastaaPoista
  16. Mukana! Valitsisin mustan nahkainen rannekkeen :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Nahkaisella hihnalla valitsen voittaessani .
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mustalla nahkarannekkeella olisi valintani. :) Kokonaisuus on pelkistetyn tyylikäs ja helpompi yhdistellä omaan värimaailmaani.
    ninde83(a)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kaunis kello, valitsisin metallisen rannekkeen, jos onni suosii eija.maisniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihana, metallinen ranneke olis mun makuun :) sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  21. Musta nahkainen ois minun valintani! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Valitsisin nahkaisen mustan rannekkeen :)
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Metallihihna olisi valintani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Metallihihna olisi valintani :) Marika.kahari@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Voi miten ihana arvonta! Nahkaisen hihnan ottaisin :)
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  26. metallisella mesh- hihnalla olisi valintani, aivan tyyliini rock rock on.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  27. metallinen mesh-hihna :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :)
    metallinen mesh- hihna olisi hyvä
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Oi onnea miehelle yrittäjyydestä. Iso askel ja todella upeaa,että pääse tekemään sellaista työtä mistä haaveillut. Yrittäjyys on haastavaa,mutta tuo mukanaan myös iloa ja onnistumisen hetkiä. Itsellä ei ole kelloa ollut sitten 2000-luvun alku puolen jälkeen ja nahkahihnainen olisi mieleen. merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Mustalla nahkahihnalla olisi mieluisa.
    sarpanderos@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana :)
    Musta nahkainen ranneke olisi hieno. Vaikka kumpikin kävisi kun ei ole kelloa ollenkaan :) Jostain syystä jäänyt hankkimatta...
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Oih, metallisella hihnalla olisi minun valintani :)

    Kirsi-Marja

    VastaaPoista
  33. Onpa ihana arvonta. Kellolle olisi tarvetta, tämä sopisi hyvin arkikäyttöön :) Teen sellaista työtä jossa kelloa joutuu katsomaan jatkuvasti, katson sitä aina puhelimesta vaikka olisi paljon helpompaa katsoa aikaa rannekellosta. Se olisi kyllä hankintalistalla seuraavana :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa. Mustalla hihnalla ottaisin. hanskun87@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana. Musta nahkahihna.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  36. Kauniita, täytyypä katsoa millaisia muita on kun suvussa tulee merkkipäivä eli 50 vuotta täyteen tänä vuonna. Jos voitan niin valitsen nahkaisella rannekkeella olevan kellon.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  37. Mustalla hihnalla!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana! :) Mustalla nahkahihnalla.
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kaunis kello on kuin koru, metallisella hihnalla sopisi minulle.-Appa

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Musta nahkainen olis just hyvä mulle ☺️ tiina_fenomeno@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Kauniita kelloja! Itse pitäisin enemmän mustasta nahkahihnaisesta kellosta vaalealla taululla.
    ellam.komulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Musta nahkahihna on paras! Serpenttiini@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Mustaa nahkaa :-)
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Musta <3 ja tsemppejä yrittäjyyteen sinne :-)
    -RR
    65neliota(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Metallinen mesh, olisi komia:)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  46. Kauniita molemmat, valintani olisi kello mustalla rannekkeella :)
    -Jonna
    jonna-pesonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  47. Kaunis kaunotar! Onnen osuessa kohdalleni valitsisin mustalla nahkahihnalla. Ihanaa uutta vuotta!
    Jonna

    VastaaPoista
  48. valitsisin kellon mustalla nahkahihnalla:)

    VastaaPoista
  49. Mustalla nahkahihnalla. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Upea rannekello. Mustalla nahkahihnalla valisisin omani. Hyvää uutta vuotta!
    3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tässäpä olisi kellon lainaaja kihlatulleni kaunis kello. Metallinen mesh näyttäisi kauniilta hänen sirossa ranteessaan. m.pihlajamaki@outlook.com

    VastaaPoista
  52. metallisella mesh-hihnalla, valkoisella kellotaululla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Valintani olisi mustalla hihnalla. t:Sarianna

    VastaaPoista
  54. Mustalla nahkahihnalla, t: Sarianna

    VastaaPoista
  55. Mustanahkahihnainen kello on se jonka haluan jos voitto kohdalleni.
    Hyvää ja antoisaa uutta vuotta.

    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  56. Hieno kello kyllä! Ja ehodottomasti valintani olisi mustalla nahkahihnalla! :)
    rike_@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Valinta olisi musta. merka(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  58. Molemmat kellot ovat kyllä upeita! Valitsisin kellon mustalla rannekkeella, sellainen minulta uupuu :)

    VastaaPoista
  59. Huh, niin kaunis. Mustalla hihnalla tulisi minulle <3
    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  60. Minun valintani ehdottomasti metallinen -mesh :) Omistan tällä hetkellä ns.työkellon, joka on jo melko kärsineen näköinen vapaa-ajalle..

    VastaaPoista
  61. Minulla on ollut oma rannekello viimeksi alakouluikäisenä, joten voitto tulisi oikeaan osoitteeseen ☺ Valitsisin metallin värisen hihnan. Toivottavasti onni potkaisee!

    pikkusi ät gmail piste com

    VastaaPoista
  62. Hieno kello! Mustalla hihnalla ehkä valitsisin. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Upea! Tykätty ja mustalla hihnalla. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  64. Hieno! Mustalla hihnalla valitsisin :)
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  65. Wau �� mustalla hihnalla ❤ pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  66. Upea! Olisi kiva kun mulla ei ole ollut kelloa koskaan :) Mustalla hihnalla
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana ja hopean värinen 😊
    Janica

    VastaaPoista
  68. Metallinen mesh-hihna olisi valintani =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Vaikea valinta :) mustaan hihnaan päädyin mutta luultavasti pitäisi ostaa vielä mesh hihna lisäksi.

    kaisa.tanskanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mustalla :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  71. Kiva arvonta. Tykätty... Valitsisin metallisen hihnan vaikka musta nahkakin miellytti :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !