tiistai 23. tammikuuta 2018

Kiireistä arkea ja kellovoittaja


 
 
  Pahoittelen, sillä on jälleen kulunut luvattoman kauan edellisestä postauksesta ja kelloarvonnan voittakin on vielä julkistamatta. Sen paljastan kyllä pian tässä alla. Kuluneet viikot ovat olleet vaan niin hektisiä, että kaikki ylimääräinen on pitänyt karsia. Pahimmillaan, kun toisen meistä on pitänyt olla samaan aikaan jopa neljässä paikassa toisen ollessa töissä. Aika ei käy pitkäksi ja sillä sellaista organisoimista arkemme on ( kuten varmasti kaikissa lapsiperheissä ). Onneksi meillä on isäni lisäksi ystäviä lähellä ja naapurit, jotka tarvittaessa ovat auttaneet viemään lapsia harrastuksiin. Organisoiminen on aina ollut yksi vahvuuteni, mutta metatyö on myös todella kuluttavaa ja iltaisin sitä on usein vaan niin poikki, että on mukavampaa rauhoittua nostamalla jalat ilmaan ja lukea vaikka kirjaa koneella istumisen sijaan. Onneksi mennään jo kevättä kohden ja valonmäärä lisääntyy ja se tekee ihmeitä pitkän pimeyden jälkeen.

 Nyt  kuitenkin upean Junkers Bauhaus Lady - kellon voittaja. Voittajaksi tyttäreni arpoi Ellenin. Paljon onnea voittajalle ja kiitos osallistuneille. Moni kyseli miesten kellojen malleja. Kunhan ennätän kuvaan kelloja tännekin, mutta niitä voi kurkkia esimerkiksi täällä ja täällä.
 Laitan kellovoittajalle viestiä pian. Mukavaa viikkoa kaikille !









1 kommentti :

  1. Onnittelut voittajalle ja voimia arkeen!
    Lempeitä tammikuun päiviä!
    Kukkakimppu on hempeän pastellinen ja tuo jo kevättä!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !