tiistai 13. maaliskuuta 2018

Yövalona suloinen pupu





 * yhteistyössä Jollyroom.fi

Muutama viikko vielä talvilomaani  ja olenkin lomalla silloin ruhtinaalliset pari viikkoa. Tulee kyllä niin tarpeeseen. Erinäiset projektit kotona odottaisivat viimeistelyä, mutta odotan vain  laatuaikaa lasten kanssa ilman sen suurempia suunnitelmia. Aikoinaan vielä ennen lapsia pidin usein talvilomani juuri pääsiäisen aikaan ja vietin sen keväisessä Kööpenhaminassa. Sinne on niin kova ikävä. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo kuusi vuotta. Kevät on kyllä ihanaa aikaa, kun lisääntynyt valonmäärä tuo hurjasti energiaa pitkän pimeän talven jälkeen. Samalla iskee vimma uudistaa kotia. Pojan huone tulikin päivitettyä ja kuopuksen huonekin on valmis. Keskimmäisen huoneessa on uutta yövalaisin. Se on samaa Jollyroomin Alice & Fox - sarjaa kuin isoveljen yövalaisin. Neiti valitsi itselleen harmaan pupun, vaikka pohti kyllä pitkään suloista kettuakin. Meillä on hänellä ennestään ollut pupuvalaisin vyövalona, mutta vanha valaisin tuntuu kuumenevan pelottavan paljon ja tälläkään hetkellä siinä ei ole edes sopivaa polttimoa ( mahdottoman vaikeaa löytää mistään  ). Uusi LED - valaisin on ollut todella mieleinen neidille, sillä iltaisin hänen on huomattavasti helpompi nukahtaa yövalon turvin. Valaisimen valo on himmeän keltasävyinen,  joten se ei tunnu häiritsevän nukahtamista. Led-valaisin on aina energiatehokas, pitkäikäinen ja turvallinen valinta.

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa haluamasi eläinaiheinen Alice & Fox  - valaisin
Instagramissani @whitefeatherdream. Kilpailu siellä päättyy perjantaina 16.3.2018.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi !